Oletko kaatunut polkupyörällä viimeisen kahden vuoden aikana Kuopiossa, Mikkelissä tai Joensuussa?
Kerro siitä vastaamalla kyselyyn!

 

Tutkimus pyöräilijöiden yksittäistapaturmista

Pyöräilijöiden yksittäistapaturmista suurin osa jää virallisten tilastojen ulkopuolelle, sillä poliisia ei useinkaan ole tarvetta kutsua paikalle. Jotta näitä yksittäistapaturmia, jossa pyöräilijä on kaatunut yksin, törmäämättä toiseen osapuoleen, voitaisiin tulevaisuudessa ehkäistä nykyistä tehokkaammin, tulisi niistä saada kattavammin tietoa. Tämän tutkimuksen päätavoitteena on selvittää, mitkä tekijät ja syyt ovat johtaneet yksittäistapaturmiin. Tutkimusalue kattaa Itä-Suomen maakuntakeskukset eli Kuopion, Joensuun ja Mikkelin kaupunkien alueet.

Opiskelen Savonia-ammattikorkeakoulussa ympäristötekniikkaa ja teen tämän tutkimuksen opinnäytetyönäni. Työn tilaajana toimii Pohjois-Savon ELY-keskus. Kyselystä saadaan arvokasta tietoa sattuneista tapaturmista, niiden syistä ja taustatekijöistä. Vastauksenne on erittäin tärkeä tutkimuksen ja opinnäytetyön onnistumisen kannalta.

Vastauksenne käsitellään nimettöminä ja ehdottoman luottamuksellisesti. Yksittäiset vastaukset eivät paljastu tuloksissa. Tutkimuksen päätyttyä tutkimustiedot hävitetään.

Vastaaminen vie aikaa noin 10 minuuttia. Kysely on avoinna sunnuntaihin 24.3.2019 asti.

Vastaajien kesken arvotaan kuusi pyöräilykypärää. Jos haluatte osallistua arvontaan, jättäkää puhelinnumeronne sille varattuun kenttään. Puhelinnumeroa käytetään vain arvonnan suorittamiseen ja voittajille ilmoittamiseen, eikä sitä luovuteta eteenpäin. Numero säilytetään salatulla työasemalla ja se hävitetään heti arvonnan suorittamisen jälkeen.

Vastaamisen voitte aloittaa klikkaamalla alla olevaa linkkiä tai kopioimalla linkin

https://query.eharava.fi/2729

Mikäli Teille herää kysymyksiä tutkimukseen liittyen, voitte olla yhteydessä minuun sähköpostilla johanna.savolainen@ely-keskus.fi.

Kiitokset vastauksistanne ja tutkimukseen osallistumisesta!

 

Johanna Savolainen